Yhtiöjärjestys

Yhtiöjärjestys

Y-tunnus: 2447229-9
Yritys: Reaktor Group Oyj
Tässä kuvattu yhtiöjärjestys on voimassa 5.6.2026.

1 § Yhtiön toiminimi ja kotipaikka

Yhtiön toiminimi on Reaktor Group Oyj ja englanniksi Reaktor Group Plc. Yhtiön kotipaikka on Helsinki.

2 § Yhtiön toimiala

Yhtiö toimii konsernin emoyhtiönä ja voi huolehtia sen organisaatiosta, hallinnosta, rahoituksesta, IT-toiminnoista, yrityssuunnittelusta sekä muista taloudellisista ja hallinnollisista tehtävistä. Yhtiö voi myös tarjota tietotekniikka-alan palveluita sisältäen muun muassa konsultointi-, ohjelmistokehitys- ja koulutuspalvelut sekä muut niihin liittyvät palvelut. Yhtiö voi myös tarjota yleisiä liikkeenjohdon konsultointipalveluita sekä järjestää tapahtumia. Yhtiö voi myös omistaa, ostaa, myydä, hallita ja vuokrata huoneistoja, kiinteistöjä, arvopapereita, osakkeita, osuuksia ja oikeuksia kotimaassa ja ulkomailla.

3 § Hallitus

Yhtiöllä on hallitus, johon kuuluu vähintään kolme (3) ja enintään seitsemän (7) varsinaista jäsentä ja enintään kaksi (2) varajäsentä. Hallituksen jäsenen toimikausi päättyy valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Yhtiökokous valitsee hallituksen puheenjohtajan.

4 § Toimitusjohtaja

Yhtiöllä voi olla toimitusjohtaja, jonka nimittää hallitus.

5 § Yhtiön edustaminen

Yhtiötä edustaa paitsi hallitus myös toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja yksin sekä kaksi hallituksen jäsentä yhdessä. Hallitus voi antaa edustusoikeuden myös hallituksen jäsenelle tai muulle henkilölle.

6 § Tilintarkastaja

Yhtiöllä on yksi (1) tilintarkastaja, jonka on oltava Patentti- ja rekisterihallituksen hyväksymä tilintarkastusyhteisö. Tilintarkastajan toimikausi päättyy valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.

7 § Kokouskutsu

Kutsu yhtiökokoukseen on toimitettava osakkeenomistajille aikaisintaan kolme (3) kuukautta ja viimeistään kolme (3) viikkoa ennen kokousta, kuitenkin viimeistään yhdeksän (9) päivää ennen yhtiökokouksen täsmäytyspäivää. Kutsu on toimitettava osakkeenomistajille ilmoituksella, joka julkaistaan yhtiön internetsivuilla.

Osakkeenomistajan on saadakseen osallistua yhtiökokoukseen ilmoittauduttava yhtiölle viimeistään kokouskutsussa mainittuna päivänä, joka voi olla aikaisintaan kymmenen (10) päivää ennen yhtiökokousta.

8 § Yhtiökokouksen paikka ja osallistumistapa

Yhtiökokous voidaan järjestää etäkokouksena ilman kokouspaikkaa siten, että kaikki yhtiökokoukseen osallistuvat henkilöt osallistuvat kokoukseen ajantasaisen tietoliikenneyhteyden ja teknisen apuvälineen välityksellä.

Etäkokoukseen osallistuva osakkeenomistaja voi etäkokouksessa käyttää kaikkia oikeuksiaan kokouspaikalla osallistumista vastaavalla tavalla.

9 § Varsinainen yhtiökokous

Varsinainen yhtiökokous on pidettävä vuosittain hallituksen määräämänä päivänä kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä.

Kokouksessa on esitettävä:

  • tilinpäätös, joka sisältää konsernitilinpäätöksen,
  • toimintakertomus, sekä
  • tilintarkastuskertomus.

päätettävä:

  • tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen vahvistamisesta,
  • taseen osoittaman voiton käyttämisestä,
  • vastuuvapaudesta hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle,
  • hallituksen jäsenten ja tilintarkastajan palkkiosta, sekä
  • hallituksen jäsenten määrästä.

valittava:

  • hallituksen jäsenet ja hallituksen puheenjohtaja, sekä
  • tilintarkastaja.
  • Tämän jälkeen on käsiteltävä muut kokouskutsussa mahdollisesti mainitut asiat.

10 § Lunastuslauseke

Jos osake siirtyy uudelle omistajalle, siirronsaajan on viipymättä ilmoitettava siitä hallitukselle. Yhtiöllä ja osakkeenomistajalla on oikeus lunastaa osake seuraavilla ehdoilla.

  1. Lunastuslauseke koskee myös yhtiön osakkeenomistajien välisiä siirtoja. Lunastuslauseke ei kuitenkaan koske siirtoja, joissa yhtiö on siirtäjänä tai siirronsaajana eikä siirtoja, joissa osake siirtyy yhtiön osakkeenomistajalta, joka on luonnollinen henkilö, saman luonnollisen henkilön täysin omistamaan yhtiöön, luonnollisen henkilön täysin omistamasta yhtiöstä saman luonnollisen henkilön toiseen täysin omistamaan yhtiöön tai luonnollisen henkilön täysin omistamasta yhtiöstä samalle luonnolliselle henkilölle.

  2. Yhtiön lunastusoikeus on ensisijainen. Osakas voi lunastaa siirtyvän osakkeen vain, jos yhtiö ei käytä lunastusoikeuttaan.

  3. Lunastushinta on yksi euro (1,00) osakkeelta.

  4. Hallituksen on ilmoitettava osakkeenomistajille osakkeen siirtymisestä neljän (4) viikon kuluessa siitä, kun osakkeen siirtymisestä on ilmoitettu hallitukselle. Samalla hallituksen on ilmoitettava osakkeenomistajille, aikooko yhtiö käyttää ensisijaista lunastusoikeuttaan. Ilmoitus on toimitettava, kuten yhtiökokouskutsu toimitetaan.

  5. Osakkeenomistajan on esitettävä hallitukselle kirjallinen lunastusvaatimus kuuden (6) viikon kuluessa siitä, kun osakkeen siirtymisestä on ilmoitettu hallitukselle. Yhtiön on ilmoitettava yhtiön lunastusoikeuden käyttämisestä osakkeiden saajalle kahdeksan (8) viikon kuluessa siitä, kun osakkeen siirtymisestä on ilmoitettu hallitukselle.

  6. Jos useat osakkeenomistajat haluavat käyttää lunastusoikeuttaan, hallituksen on jaettava osakkeet lunastukseen halukkaiden kesken heidän omistamiensa osakkeiden suhteessa.

Jos osakkeiden jako ei mene tasan, ylijääneet osakkeet jaetaan arvalla.

  1. Lunastushinta on maksettava neljän (4) viikon kuluessa viimeisestä mahdollisesta lunastusvaatimuksen esittämispäivästä. Jos lunastaja on osakkeenomistaja, lunastushinta maksetaan yhtiölle. Jos lunastajana on yhtiö, lunastushinta maksetaan siirronsaajalle tai muulle siihen oikeutetulle.

11 § Suostumuslauseke

Osakkeen hankkimiseen luovutustoimin vaaditaan yhtiön suostumus.
Suostumuksen antamisesta päättää hallitus. Suostumusta koskevasta ratkaisusta on kahden (2) kuukauden kuluessa hakemuksen saapumisesta yhtiölle kirjallisesti ilmoitettava hakijalle. Muuten suostumus katsotaan annetuksi.

12 § Erimielisyyksien ratkaiseminen

Tämän yhtiöjärjestyksen soveltamisesta aiheutuvat erimielisyydet ratkaistaan lopullisesti välimiesmenettelyssä Keskuskauppakamarin välityslautakunnan nopeutettua välimiesmenettelyä koskevien sääntöjen mukaisesti. Välimiehiä on yksi (1) ja välimiesmenettelyn paikka on Helsinki.

13 § Arvo-osuusjärjestelmä

Yhtiön osakkeet kuuluvat arvo-osuusjärjestelmään ilmoittautumisajan jälkeen.

Tutustu myös

Markkinat

Tutustu toimintaympäristöömme

Strategia

Lus lisää strategiastamme

Johtoryhmä

Tutustu johtoryhmämme jäseniin